2013/05/31

maailma kylässä ja niin paljon ruokaa!


Kesäinen Kaisaniemenpuisto oli viime viikonloppuna ihan huisi! Maailma kylässä valloitti koko puiston ja vielä vähän enemmän värikkäillä kojuillaan, ruoantuoksullaan ja livemusiikillaan. Liikaa ihanaa festarifiilistä, liian hyvää musiikkia (käytiin tsekkaamassa PMMP!), liian hyviä ruokia, liian mahtavia mukanaraahattavia kirppislöytöjä muttei sekään haitannut koska ne oli niin mielettömiä! 

Kuvissa komeilee siis muun muassa Kumpulan katukirppikseltä ostetut uusi hattu, laukku ja kengät. Ne näin osana löydöistä. Mukaan tarttui myös söpö farkkumekko ja Dr.Martensit, ehkä niistäkin kuvia pian. Syötiin Heinin kanssa myös ittemme ähkyyn ja herkuteltiin siis muun muassa friteeratulla kanalla, tollasella afrikkalaisella (HELVETIN TULISELLA) risottojutulla, tollasilla jännillä banaanisipsilastuilla ja jädellä. Niin ja tosiaan saatiin vaihtorahana ensimmäinen tollainen uusi femman seteli ja pitihän sitä sitten vertailla ja heruttaa ihan urakalla. 
Illalla kävin tsekkaamassa kaverini teatteriesityksen ja vielä vähän lisää puistohengausta. Ihan mieletön viikonloppu ihan kokonaisuudessaan :--)

2013/05/24

whoops-a-daisy, i thought i was happy


Liikaa kokeita, esseitä, paluttamattomia töitä. Liian vähän aikaa ja voimia.
Liikaa päätöksentekoa. Liian vähän päättäväisyyttä, varmuutta.
Olen niin fyysisesti kuin henkisestikin niin poikki. Yksi jos toinen lihas venähtänyt, keho mustelmilla, unirytmi sekaisin. Mieli niin sekaisin, niin väsynyt, niin hämmentynyt. 
Kuitenkin tunnen itseni ehkä kauniimmaksi kuin koskaan. Tanssiminen saa mut tuntemaan oloni hyväksi. Kehut myös. 

yhtä sotkeutunutta villalankakerää koko tyttö...
ehkä olen onnellinen, ehkä en

2013/05/23

sång på sång

vitsi kun oon ollut laiska kirjottelemaan nyt ja oon kuullut palautettakin jo että ota perkele itseäsi niskasta kiinni... yleensä se tapahtuu aina öiseen aikaan kun vihdoin otan ja eipä ole poikkeus tämäkään

Tämän pienen haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa heitä, joilla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut

1. Rakastanrakastanrakastan matkustelua! Oon niin iloinen että tänä vuonna tulee olemaan vielä monta ihan huippuja reissuja edessä. Ensin kesällä yksin Ranskaan opiskelemaan, sitten syyslomalla Saden kanssa Lontooseen, heti sen jälkeen kouluvaihto Madridiin ja joululomalla perheen kanssa Malediiveille. EN MALTA ODOTTAA psst. alempi kuva viime syysloman Lontoon reissulta! oon niin rakastunut siihen kaupunkiin!
2. Näin matkustamisesta puheen ollen, tykkään hurjasti myös kielistä. Opiskelen tällä hetkellä kielilukiossa, oon lukenut ranskaa kolmannelta luokalta lähtien, käynyt lukion ekan vuoden pre-IB:llä koulua kokonaan enkuksi ja tällä hetkellä luen englantia, sitä ranskaa, ruotsia ja espanjaa. 
3. Kun nyt kielistä ja opiskelusta puhutaan niin erityisen intohimoinen olen ranskankielestä ja kulttuurista! Haluaisin lukion jälkeenkin opiskelemaan kieliä, nimenomaan ranskaa pääaineena ja pitkäaikaisena unelmanani on ollut muun muassa päästä Pariisin Disneylandiin kesätöihin. Ensi kesäksi olisi mahdollista hakea hui!
4. Se ken väittää olevansa mua parempi välttelemään tehtäviä hommia tulee olemaan väärässä! Ihan oikeesti nimeän itseni ja saisin varmaan aika monelta tuntemaltani ihmiseltä tittelin "the Queen of Procrastination", koska se jos mikä olen. Rakkain terveisin ella, jolla on tällä hetkellä 5 esseetä, 5 kuviksen työtä, yksi portfolio ja kaikki koeviikon kokeisiin lukemiset edessä.
5. Ylipäänsäkin oon helvetin laiska ihminen :--D Näkyy aina mun huoneen siivoomattomuudesta, siihen että nukun aina pommiin ja just tohon koulujuttujen hoitamattomuuteen. Tavotteet on korkealla ja kyllä mulla valmiuksiakin ois vaikka mihin, mutta oon niin laiska! Jotenkin silti selviän tosin aina jaja niin.
6. Tohon yhtälöön ei ehkä oo hirveen kiva lisä se, että sitten kun rupeen asioita tekemään niin oon ihan hillitön perfektionisti, mikä tarkottaa et valvon kokonaisia öitä vääntäen jotain esseitä kun en oo tehnyt niitä ajallaan, mut silti niistä pitää tulla täydellisiä.
7. Oon aina halunnut meille koiran tai jonkun muun lemmikin, mutta me ei olla ikinä pystytty ottamaan mitään, koska mun molemmat vanhemmat on allergisia kaikille karvasille eläimille. Joskus hankittiin jo akvaario, että hankittas kaloja, mut sekin jäi :( varmaan heti parin vuoden päästä siitä kun muutan omilleni hankinkin koiran tai kissan, koska oon ihan eläinhullu. ylempi koira on mun tädin Assi ja voi sen koirat on aina onneksi ollut kyllä ihan kun omia
8. Harrastan tanssia ja rakastan sitä yli kaiken! Haluisin vaan oppia tanssimaan about kaikkia maailman tanssilajeja mitä vaan on! Harrastan ite tällä hetkellä vakituisesti hiphopia ja showta ja lisäks käyn satunnaisemmin burleskitanssi- ja latin show -tunneilla. ylempänä mun ja Saden esiintymisposet parin vuoden takaa!
9. Oon soittanut viulua reilu 6 vuotta ja vaikka en nyt pariin vuoteen ookaan soittanut niin kyllä mä edelleen jotenkin osaan. Lisäksi oon koittanut harjoitella kitaran soittoa, mutta oon tosi huono siinä vielä :--D ehkä joku kaunis päivä oivoi.
10. Oon nähnyt viikon sisään jo kaks kertaa unta tatuoinneista ja siitä että otan tatuointia tai oon menossa ottamaan tatuointia ja itken verta koska ne ei oo ollu totta! Viime yönä jopa oikeesti tunsin kipua siinä tatuoimistilanteessa. Ihan hillitön tatuointikuume ja tiedän ainakin joku 4 varmaa juttua mitkä haluaisin, mutta saan leimaa iholle vasta syksyllä :( yyyyyy
11. Innostun välillä asioista tosi helposti ja sitten vaan hehkutan niitä ja mun on hankala keskittyä mihinkään muuhun silloin kun ajatuksissa pyörii vaan se yksi asia ja sen hienous ja voisin vaan puhua sellaisista asioista loputtomiin! Saan niin paljon virtaa sellasista ja oon yks iso aurinko aina kun kunnolla innostun! viimeksi näin kävi kun sain hullun inspiraation toissapäivänä mun kuvisdiplomia varten vaikka se pitäisi aloittaa vasta puolen vuoden päästä! haluisin päästä tekemään sitä jo nyt huii :--D

1. Mitä aiot tehdä kesälomalla?
Kesälomalla olen kuukauden töissä, ajattelin mennä niin monille festareille kuin vain on aikaa ja rahaa (ja miten paljon vaan porukat päästää menemään ::D), oleilla paljon puistoissa hyvässä seurassa, tutustua uusiin ihmisiin, mennä loppukesästä yksin sinne Ranskaan opiskelemaan kesäyliopistoon syksyisiä ranskan kirjoituksia varten... Siinä menee mun kesä :--)
2. Minkä kappaleen haluaisit osata soittaa jollakin soittimella? Millä soittimella?
Voi apuaa, miten hankala kysymys! Koska näitä on aika paljon... Ainakin haluaisin osata soittaa ja soittaa mahdollisesti joskus jollain porukalla Veronica Maggion Välkommen In'in ne viulustemmat. Koska vitsi se biisi, kuuntelen sitä niin usein ihan vaan instrumentaalisena kun mun mielestä se on niin toimiva ihan kauttaaltaan! Ne viulut varsinkin, voi pyörii ne päässä nyt! Ja ne on siitä hyvät että voisin ihan oikeesti oppiakin ne.

3. Annatko koskaan rahaa katusoittajille?
Annan toisinaan, varsinkin jos on hiluja. Pakko myöntää kyllä että ulkomailla tulee annettua helpommin kuin Suomessa jostain syystä.
4. Ottaisitko mieluummin yksisarvisen vai pegasoksen?
Pegasos! Haluisin päästä lentämään sen selässääääää oih.
5. Miten varustautuisit, jos sun pitäisi mennä pelastamaan joku onneton prinsessa tai prinssi lohikäärmeen vartioimasta linnasta?
Ottaisin sen mun urhean pegasoksen ja sen kanssa lennettäisiin salamannopeasti pelastamaan se sieltä tornista! tsädäm oon aika sankari
6. Lempielokuvaohjaajasi?
eää ei mulla oo vaan yhtä! Katon leffoja tosi sekalaisesti :--D Mut aaa yks ainakin jonka kaikista leffoista jotka oon nähny oon tykänny superpaljon ja jota ainakin jossain vaiheessa sanoin mun lemppariohjaajaks olis Christopher Nolan!
7. Uitko mieluummin meressä vai järvessä?
järvessä
8. Mitä ottaisit mukaan piknikille?
Valkosipulipatonkia, mansikoita, skumppaa, Ben&Jerry'siä, macaroneja (niitä leivoksia siis!), sushia... hih olisipas sekakulttuurinen piknik!
9. Lempikynsilakkaväri?
Ihan kirkkaanpunainen vaan.
10. Sukkahousut vai legginsit? Miksi?
Sukkahousut varmaan. Kun legginseistä tulee mieleen ne kamalat puolisääreen ulottuvat legginsit hyh ja sukkiksia taas on kaikkia kivoja nättejä ja ne ei mee jostain kohtaa sillain tyhmästi katki. Toisaalta legginsit on kesällä kivat kun voi olla paljainkin varpain ja kääriä ne ylös taitai.. niin
11. Jos voittaisit Nobelin, mistä tahtoisit voittaa sen?
Voi kamala! En tiedä yhtään! Varmaan jostain kirjallisuus- tai rauhanjutusta.

Haasteen mulle heitti Ilja ja haastan nyt ainakin muutaman ihmisen vaikkavaikka Marian, Tiian, MiinanInarin, Janitan, Juulian jaja Annin.


Kysymykset teille tulee tässä:


1. Mitä olet tehnyt tänään?

2. Lemppari jätskimakusi?
3. Mitä tekisit 1 000 000 eurolla?
4. Mikä asia viimeksi suututti/ärsytti/niin sanotusti ketutti?
5. Kerro viimeisimmästä unestasi jonka muistat.
6. Jos olisit eläin, mikä olisit ja miksi?
7. Jos voisit kuunnella enää vain yhtä levyä koko loppuelämäsi, mitkä 10 kappaletta polttaisit tälle levylle? SAA SANOA VAIN 10
8. Mikä on lempituoksusi?
9. Mitä hiusvärejä olet kokeillut elämäsi aikana?
10. Suosikkitaiteilijasi?
11. Missä asuisiti kaikkein mieluiten? (maa, kaupunki, paikan kuvailu, jotain sellaista!)

Huh okei jes tää on vihdoin valmis ja kello on neljä yöllä ja herranjumala tässä kulu kolme tuntia!! Eää apua, toivottavasti saan unta vielä. Huomenna on onneksi vapaapäivä, mut on tää silti vähän.. eih Ella olet niin fiksu taas! Kauniita unia nyt kaikki ihanat, jotka todennäköisesti nukutte tyytyväisinä siellä tahoillanne :--D toivottavasti mäkin nukun kohta!

2013/05/14

one day you'll make a dream last


Tänään olen noussut aikaisin, soittanut kitaraa ja laulanut, tehnyt kivat meikit, pukeutunut erityisen kivasti oikeastaan ilman mitään sen kummempaa syytä, ollut menemättä kouluun (vaikka pian kai sinnekin olisi pakko lähteä), laiskotellut, syönyt saaristolaisleipää ja juonut jääteetä, nauttinut ikkunan ja verhojen läpi puskevasta auringosta, matchannut kaulakorun ja korvikset keskenään (piikkejäpiikkejähui), ihastellut omia pisamiani ja riemuinnut siitä että niitä tulee lisää, kuvaillut hassuja videoita, tuntenut oloni haikeaksi...

2013/05/12

as sweet as a candy


KERRANKIN VOITIN JOTAIN !! Voi että tätä ilonpäivää (joka muuten kyllä oli jo viikko sitten heh)! Kyseessä oli siis Itellan järkkäämä kampanja, jossa tarkotuksena on testailla uutta Smartpost -käytäntöä. Itse eksyin sivuille, koska tutkiskelin Topshopin, New Lookin tai jonkun muun vastaavan ketjun nettikauppaa kuolaillen sieltä ties mitä ihanuuksia, ja toimituksissa Smartpost olisi ollut kaikkein halvin. Sieltä siis osallistuin kilpailuun ja löysin kun löysinkin Mariannepussin tosta lähikaupan pakettiautomaatista. Oli muuten jännä hakea se sieltä hui! Hih ja noita karkkeja on vieläkin jäljellä jee :)

Kiitos posti!

Ehkä voisin lahjottaa noi loput karkit äidille näin äitienpäivän kunniaksi, vaikka sitä jäljellä onkin enää 15 minuuttia.
  Silti, mahtavaa äitienpäivää kaikille äideille!

(ohhoh miten huonolaatuiseksi meni noi kuvat yhyy..)

2013/05/05

vai oonks mä yksin, vai oonks mä kaksin?

meijän ihan ehdoton vappubiisi on kyllä toi eka!! otsikkokin muistuttaa biisin sanoja, mut väänneltiin niistä vaan pokausrepla josta revittiin riemua kyl koko vapun ajaksi :--D oivoi.
ja loppuilta meni kaivarissa, jossa kylläkin vaan piipahdettiin. sieltä ei juuri kuvamateriaalia, ei ainakaan julkaisukelpoista :-D vappupäivän tunnelmiin siis...
lokki paskoi juulian jalalle ja se piti ikuistaa :--D siellä se pieni valkoinen läjä on. kuvassa tosin näkyy myös jultsun söpöt vappua varten värjätyt hipsterhiukset hyvin, hih. 
Vapun jättikuvapläjäys! Kuvat aikalailla aikajärjestyksessä vappuaatosta vappupäivään. Vappuaatto siis kului kivasti grillaillessa Anetella ja voi vitsi sitä kaiken ihanan ruoan määrää! Tosi moni oli laittanut vapun kunniaksi dipdyet ja koitin itsekin laittaa pinkit. Mun punasesta fledasta se ei vaan näy kovin hyvin, mut kyllä toi yks kuva sitä lopputulosta vähän kuvaa. Lisäksi mun vappuasuun kuulu noi superöverit ripset! Illalla siirryttiin Kaivariin pyörähtämään. Oli mun eka kerta Kaivarissa oikeestaan ikinä ja pakko sanoa että huhhuh mikä teinihelvetti..... Kokemus sinänsä. Vappupäivänä suunnilleen samalla porukalla Espanpuistohengausta ja uuteen nousuun.. eikumitä? Ja koko vapunvietot huipentu Alppipuiston ilta-aurinkoon. 

Koko vappu oli niin täynnä hymyä, naurua, tanssimista, hyvää ruokaa (noista ruokakuvista ois saanu vaikka oman postauksen!), auringosta nauttimista, välillä vähän paleluakin, mutta onneksi ihanien ihmisten seura (ja alkoholi heh) lämmittää.

ps. mulla on ihan hillitön tatuointikuume ja toi Simon tatska ei kyllä auta yhtään!!